Toivon ja odotan ja uutta uskonpuhdistusta, kirkon uudistusta. Eikä tämä odotus johdu vain parin vuoden päästä koittavan uskonpuhdistuksen juhlavuoden synnyttämästä nostalgian tunteesta. En liene tässä odotuksessa ainoa laatuani, mutta paljon on varmaan niitäkin, jotka ajattelevat, että ainakin meillä Suomessa ja Suomen ev.lut. kirkossa asiat ovat siinä määrin hyvin, että mitään reformaatiota ei tarvita. Kunhan vain jotenkin saataisiin ihmiset pysymään tyytyväisinä kirkon jäseninä.
Latinankielinen iskulause ”Ecclesia semper reformanda est”, (”Kirkon on jatkuvasti uudistuttava”) on usein pantu uskonpuhdistaja Lutherin suuhun, mutta kaikkitietävän Wikipedian mukaan sen on kuitenkin lanseerannut vasta sveitsiläinen reformoitu teologi Karl Barth vuonna 1947. Ajatus sinänsä on joka tapauksessa mainio. Jatkuvaa reformaatiota tarvitaan. Luulen, että tämän ajatuksen voivat allekirjoittaa varsin monet erilaisia teologisia katsomuksia edustavat. Vakava erimielisyys vallitsee kuitenkin siinä, minkälaista uudistumista pidetään tavoiteltavana.
Itse ajattelen, että oikea reformaatio on ensinnäkin restauraatiota. Se on syrjäytetyn hallitsijan palauttamista valtaan. Se on Jumalan sanan nostamista takaisin siihen asemaan, joka sille kirkossa kuuluu. Ajattelen, että reformaatio on myös restauroimista. Se on ajan myötä kertyneen lian poistamista ja särkymien korjaamista. Se on alkuperäisen raikkaan ja elinvoimaisen kristinuskon saamista uudelleen näkyviin kaiken kansan ihasteltavaksi ja uskottavaksi. Takaisin lähteelle, takaisin Raamattuun, takaisin apostoliseen uskoon!
Monikohan jakaa ajatukseni? Kirkon uudistumisen suunta näyttää olevan kovin toisenlainen. Suomen ev.lut. kirkon viime vuosikymmenten uudistukset eivät ole vieneet kirkkoa niinkään lähemmäs Raamattua, vaan ennemmin on kyselty neuvoa ajan hengeltä ja yleiseltä mielipiteeltä. Uusi aika, uudet tavat, uusi usko ja uusi moraali ovat olleet kirkon uudistumisen lähtökohtana. Pelissä on kirkon uskottavuus, ajatellaan. Niin minäkin ajattelen. Mutta onko yleistä mielipidettä kaikessa mukaileva kirkko uskottava? Epäilen. Mitä Jeesus sanoikaan mauttomaksi käyneestä suolasta?
Haluan uskoa, että kirkon restauraatio ja restauroiminen on mahdollista. Haluan uskoa, että Jumalan sana voi vielä nousta valtaistuimelle ja alkuperäinen usko saa loistaa kirkkaissa väreissään. Suomen ev. lut. kirkon seurakuntiin valitaan pian uudet luottamusmiehet, ja he taas valitsevat kirkolliskokouksen maallikkoedustajat tekemään koko kirkkoa koskevia päätöksiä. Papit ja lehtorit puolestaan valitsevat oman säätynsä edustajat kirkon parlamenttiin. Tärkeitä valintoja. Joka kerta kun kirkolliskokous tai paikallisseurakuntien luottamuselimet saavat päätettäväkseen tavalla tai toisella kirkon oppia tai elämää koskevia asioita, on niillä kaksi mahdollisuutta, kaksi vaihtoehtoista suuntaa viedä paikallisseurakuntaa tai kokonaiskirkkoa eteenpäin. Kysytäänkö neuvoa Jumalan sanasta vai otetaanko ohjenuoraksi galluppien paljastama yleinen mielipide? Tulevilla vaaleilla on suuri merkitys.
Uskonpuhdistus voi olla sellainen kuin reformaatioajan kirkollinen vallankumous, joka järisytti koko Eurooppaa ja aloitti Uuden ajan. Uskonpuhdistus voi olla myös pienten askelten ottamista oikeaan suuntaan, yksittäisten Raamatun mukaisten päätösten tekemistä, jatkuvaa kurssin korjaamista kuin purjeveneellä kovassa tuulessa. Toivon ja odotan uskonpuhdistusta.
Vile Auvinen
teksti julkaistu Kotimaa-lehden kolumnina 16.10.2014