Raamattu- ja tunnustuspäivät Tampereella 31.3.2007

Henrik Perret

 

 

 

”Yhteen uskoon liittää”

 

 

”Rakkaat ystävät! Hartaasti olen halunnut kirjoittaa teille yhteisestä pelastuksestamme, ja nyt sain aiheen kehottaa teitä taistelemaan sen uskon puolesta, joka pyhille on kertakaikkisesti annettu.”

Juudas j. 3.

 

 

Hyvät ystävät, veljet ja sisaret Kristuksessa Jeesuksessa!

 

Raamattu- ja tunnustuspäivien ajatus syntyi keskusteluissa, joissa järjestöjohtajien palaverissa mietittiin kirkon nykytilaa, omaa asemaamme, pappeja ja muita teologeja, seurakuntien ja järjestöjen työntekijöitä – palkattuja ja vapaaehtoisia – sekä ennen kaikkea seurakuntalaisia, naisia ja miehiä, jotka etsivät vastausta moneen kysymykseen ja jotka ovat huolissaan siitä, miten ”meidän käy”, miten kirkon käy. Syntyi ajatus siitä, että on pakko tavata, on pakko tulla yhteen ja on pakko tulla tapaamaan muita, keskustelemaan, rukoilemaan ja kuuntelemaan Jumalan sanaa.

 

 

1. Keitä olemme?

 

Ehkä on syytä hetkeksi pysähtyä itsestään selvänä pidetyn kysymyksen äärellä: keitä me olemme? Siihen voisi vastata luettelemalla tämän tapahtuman järjestävien järjestöjen nimet. Mukaan on lisättävä myös Pyynikin seurakunnan nimi.

 

Mutta se on vain osa vastauksesta.

 

Ehkä voisimme myös vastata tiernapoikien sanoilla:

(Knihti): ”Me emme ole tulleet millään viekkauvella emmekä vääryyvellä teijän huoneeseenne laulamaan, vaan teijän oman hyvän tahtonne mukaisesti. Olemme köyhiä poikia ja tyttöjä…

Tämäkin pitää paikkansa.

 

Mutta siihen sitten lopetan, koska en voi jatkaa, ”ja pyyvämme lanttia.” (Niin, kolehdit voisi voisi lukea tähän kategoriaan. En kuitenkaan jatka sanomalla ”ja tähteemme kynttilänpätkää.” (Mänkki).

 

Mutta oikeammin sanottuna olemme ekklesia, kansankokous, nimen­omaan Jumalan kansan kokous, kutsuttuja ihmisiä, kansa, jonka Herra on kutsunut.

Sitä ei pidä ymmärtää väärin. Augsburgin tunnustuksesta luemme:

”Jotta saisimme tämän uskon, on asetettu evankeliumin opettamisen ja sakramenttien jakamisen virka. Sanaa ja sakramentteja välineinä käyttäen lahjoitetaan Pyhä Henki, joka niissä, jotka kuulevat evankeliumin, vaikuttaa uskon missä ja milloin Jumala hyväksi näkee.”

 

Ensiksi se tarkoittaa, että usko on aina Jumalan käsissä. Usko ei ole tilattavissa, silloin kun sattuu sopimaan. Usko on saatavilla aina Jumalan ehdoilla, ”missä ja milloin Jumala hyväksi näkee”.

 

Se tarkoittaa myös, että uskon varassa elämme ja kuolemme. Se tarkoittaa, että meidät liittää yhteen uskoon Pyhä Jumala, emme me itse. Hän on liittänyt siihen muitakin, sekä ennen meitä, veljiä ja sisaria jotka ovat ”nukkuneet pois”, mutta myös ihmisiä, jotka eivät ole täällä tänään mutta jotka kuuluvat samaan uskon kansaan. Kysymys on joukosta, ihmisistä, jotka ovat kuulleet evankeliumin ja joissa Pyhä Henki on vaikuttanut ja vaikuttaa uskon, missä ja milloin Jumala hyväksi näkee.

 

Mutta aiheeseemme liittyy toinenkin kysymys, joka askarruttaa mieliä, monia, meitäkin:

 

 

2. Missä mennään?

 

Jokainen joka seuraa kirkollista keskustelua ja elämää, on voinut havaita, että tilanne on entisestään vaikeutunut. Kirkollista keskustelua leimaa armotto­muuden sävy, jopa piispojen suulla lausuttuna: mukautukaa tai poistukaa! Joku piispoista on käyttänyt käsikirjan lyhyempää kaavaa ja sanonut vain: poistukaa!

Eri leireissä kysytään, kuka tai ketkä eivät kuulu joukkoon?

 

Näissä uskontodialogeissa on pystytty kovin ymmärtäväiseen kantaan. Ekumeenisissa yhteyksissä ollaan aina oltu solidaarisia. Kirkon sisällä loppuu ymmärrys nyt tarkkaan valikoidun ryhmän kohdalla, ja ratkaisuksi ehdotetaan, että tämä ryhmä (jonka mielipide ei piispojen mukaan ole heresia eli harhaoppi) toimii omantuntonsa mukaan siten, että heitä kuuluu rangaista rikoslain mukaan.

 

Jokainen tietää, mitä tuolla tarkkaan valikoidulla ryhmä tarkoitan.

 

Kuitenkin kysymykseen ”missä mennään” ei voida vastata viittaamalla vain tai edes ensisijaisesti virkakysymykseen, vaikka se on taas viime aikoina entistä voimakkaammin ollut esillä. Kyse on paljon suuremmasta problematiikasta. Toki on sanottava, että vaikuttaa siltä, että kysymykset kummasti liittyvät toisiinsa, joskaan eivät kuitenkaan aina.

 

Kun tämä repeämä klassisen kristinuskon ja modernin eurooppalaisen kulttuurin kanssa tapahtuu ja repeytymä tulee esiin kirkon sisällä, niin siinä on kyseessä tällainen sukupolven kestävä prosessi. Me ja meidän sukupolvemme sekä vanhemmat sukupolvet ovat vielä kasvaneet kirkossa, joka on tullut meille rakkaaksi. On vaikea erota siitä. Mutta nuorissa on ihan toisenlaista asennetta.

 

Samalla kun uusi kristinuskosta vieraantunut porukka kasvaa kirkkomme sisällä ja eroaa kiinnostumatta, niin kirkon sisällä kasvaa myös kristinuskosta kiinnostunut porukka, ja se luultavasti jossakin vaiheessa eroaa kirkon ollessa kiinnostumaton kristinuskon perus­asioista.

 

Tämä on vaikea yhtälö kirkolle tulevina vuosina. Tämä kyseinen ongelma on vain pieni osa kokonaiskuvasta.

 

Mielestäni Juudaksen kirje on nyt todella ajankohtainen. Juudaskin vastaa kysymykseemme: missä mennään?

 

”Teidän joukkoonne on näet luikerrellut ihmisiä, joista jo kauan on ollut tuomio kirjoitettuna. Nämä jumalattomat kääntävät meidän Jumalamme armon riettaudeksi ja kieltävät ainoan Valtiaamme ja Herramme Jeesuksen Kristuksen.” (KR 1992)

 

Hedberg yritti vuonna 1841 läpäistä tuomiokapitulin pastoraalitutkintoa, jossa teemana oli 10 teesiä. Kysymys numero 7 otti esille sen, miten kirkko on säilyttänyt oikean opin Tunnustuskirjoissa, mutta valitettavasti se ei ole saanut loistaa kirkkaana kirkon sisällä. Kapituli hyllytti nämä teesit, ja pastoraali jäi sillä kertaa suorittamatta. Hedberg sai tulla uusien teesien kanssa, ja nyt hän käsitteli Psalmien käännösongelmia. Hän läpäisi tutkinnon.

 

Mitä opimme tästä?

Olen lukenut myös Lars Leevi Laestadiusta. Suosittelen. Hänen tekstinsä ovat hyvää sielunhoitoa tässä tilanteessa. Tässä tyylinäyte Dårhushjonetista:

 

”Tämän vapaudenko filosofi nyt haluaisi lahjoittaa maailmalle? Siltä näyttää. Sellainen vapaus tahtoo vapautua kaikista siteistä, myös moraalisista ja uskonnollisista, koska se tahtoo toimia vapaasti ja määrätä itse itsestään. Järkeisoppinut on saarnannut vapauden oppia. Ja on jo nähty, millaisia hedelmiä vapaus on tuottanut Euroopassa. Vapaus on kukistumattoman itsekkyyden ilmaus. Se on tehnyt maailmasta suuren porttolan, suuren teurastamon ja suuren varasliigan. Kun vapaus pääsee passioksi, on itse filosofinkin ryömittävä tomussa katupoikien edessä ja sanottava: »Hyvää päivää, kansalaiset!» Kun vapaus pääsee oikein vauhtiin, se panee järjen nurinniskoin, ja vapaa tahto, jonka piti vapauttaa maailma tyranneista, pystyttää hirsipuita, giljotiineja ja

mestauspölkkyjä vapauden nimessä. Mutta mitä merkitsevät sanat: »jokainen, joka tekee syntiä, on synnin orja»? Olisikohan synnin laki ottanut tahdon kiinni? Mutta jos Poika tekee teidät vapaiksi, olette todella vapaita. Eivätkö nämä sanat osoita, ettei ihminen voi vapauttaa itseään vapaalla itsemääräämisellään hyvään?”

 

Tästä meidän pitää keskustella ja rukouksessa kysellä ja ihmetellä.

 

 

3. Usko, joka pyhille kertakaikkisesti annettu – mitä se on?

 

Yhteen uskoon – mistä uskossa on kyse? Apostoli Pietari on vastannut tähän kysymykseen muutamassa kohdassa.

 

Kun Vapahtajamme ja Herramme keskustelee kirkosta apostolien kanssa, Hän kysyy:

 

”Kun Jeesus oli tullut Filippoksen Kesarean seudulle, hän kysyi opetuslapsiltaan: ”Kuka Ihmisen Poika on? Mitä ihmiset hänestä sanovat?” He vastasivat: ”Toisten mielestä hän on Johannes Kastaja, toisten mielestä Elia, joidenkin mielestä Jeremia tai joku muu profeetoista.””Entä te?” kysyi Jeesus. ”Kuka minä teidän mielestänne olen?” Simon Pietari vastasi:

 

a. ”Sinä olet Messias, elävän Jumalan Poika.”

 

Jeesus sanoi hänelle: ”Autuas olet sinä, Simon, Joonan poika. Tätä ei sinulle ole ilmoittanut liha eikä veri, vaan minun Isäni, joka on taivaissa. Ja minä sanon sinulle: Sinä olet Pietari, ja tälle kalliolle minä rakennan kirkkoni. Sitä eivät tuonelan portit voita.”

 

Kristus on Kirkon Herra. Se on Jumalan, kaikkivaltiaan Isän, ilmoitus.

 

Pietarin Kristus-tunnustus liittää meidät Vanhaan testamenttiin, joka kertoo tulevasta Messiaasta, Kristuksesta. Se liittää meidät myös Uuteen testamenttiin, joka kertoo, kuinka kirjoitukset kävivät toteen. ”Tämä on kirjoitettu siksi, että te uskoisitte Jeesuksen olevan Kristus, Jumalan Poika, ja että teillä, kun uskotte, olisi elämä hänen nimensä tähden.”

Joh. 20:31.

 

KL 1 §:ssä sanotaan:

Suomen evankelis-luterilainen kirkko tunnustaa sitä Raamattuun perustuvaa kristillistä uskoa, joka on lausuttu kolmessa vanhan kirkon uskontunnustuksessa sekä luterilaisissa tunnustuskirjoissa. Kirkon tunnustus ilmaistaan lähemmin kirkkojärjestyksessä.

 

KJ 1 §:ssä sanotaan:

 

Suomen evankelis-luterilainen kirkko tunnustaa sitä kristillistä uskoa, joka perustuu Jumalan pyhään sanaan, Vanhan ja Uuden testamentin profeetallisiin ja apostolisiin kirjoihin ja joka on ilmaistu kolmessa vanhan kirkon uskontunnustuksessa sekä muuttamattomassa Augsburgin tunnustuksessa ja muissa luterilaisen kirkon Yksimielisyyden kirjaan otetuissa tunnustuskirjoissa. Kirkko pitää korkeimpana ohjeenaan sitä tunnustuskirjojen periaatetta, että kaikkea oppia kirkossa on tutkittava ja arvioitava Jumalan pyhän sanan mukaan.

 

Tunnustamme tänäänkin, että Jeesus on Messias, Kristus, elävän Jumalan Poika. Matt. 16.

Tai niin kuin Paavali kirjoittaa 1. Kor. 15:3.: Jeesus on Herra. Tämä tunnustus liittää meidät sekä Vanhaan testamenttiin että Uuteen testamenttiin.

 

Meitä on nyt kehotettu lähtemään kirkosta, menemään pois. Jotkut ovat sen jo tehneetkin. He ovat väsyneet eivätkä enää jaksa. Ymmärrän, enkä neuvo enkä tuomitse heitä. He eivät ole lähteneet Kristuksen luota vaan Kristuksen luo.

 

Kuulemme Jeesuksen kysymyksen: ”Aiotteko tekin lähteä?” Simon Pietari vastasi hänelle:

 

b. ”Herra, kenen luo me menisimme? Sinulla on ikuisen elämän sanat. Me uskomme ja tiedämme, että sinä olet Jumalan Pyhä.”

 

Juudas, joka kirjoittaa itsestään että hän on Jeesuksen Kristuksen palvelija, Jaakobin veli, kehottaa meitä ”taistelemaan sen uskon puolesta, joka pyhille on kertakaikkisesti annettu”.

 

 

4. Uskon puolesta taisteleminen

 

Juudaksen kirjeen kuvaama tilanne on hämmästyttävän ajankohtainen juuri nyt. Juudas kirjoittaa uskon puolesta taistelemisesta tai kilvoittelemisesta, niin kuin vanhassa kirkkoraamatussa sanotaan. Hän puhuu vääristä opettajista: ”Teidän joukkoonne on näet luikerrellut ihmisiä, joista jo kauan on ollut tuomio kirjoitettuna. Nämä jumalattomat kääntävät meidän Jumalamme armon riettaudeksi ja kieltävät ainoan Valtiaamme ja Herramme Jeesuksen Kristuksen.”

Juudas puhuu Sodoman ja Gomorran ja muiden sen seudun kaupunkien ihmisistä, jotka samalla tavoin antautuivat ”siveettömyyden ja luonnonvastaisten himojen valtaan”.

 

He ovat ”osaansa tyytymättömiä valittelijoita, jotka elävät himojensa vallassa. Heidän puheensa ovat suurellisia ja omaa etuaan tavoitellen he mielestelevät ihmisiä.”

 

Juudaksen resepti kuuluu: Rakkaat ystävät! Muistakaa te, mitä Herramme Jeesuksen Kristuksen apostolit ovat ennalta puhuneet. Hehän sanoivat teille, että lopun aikoina tulee pilkkaajia, jotka elävät jumalattomien himojensa vallassa. Nämä luokittelevat ihmisiä, vaikka itse ovat ajatuksiltaan maallisia, Henkeä vailla.

 

Professori Tapio Puolimatka on kirjoittanut ja puhunut länsimaisen ihmisen myyteistä:

 

– Myytti jatkuvan kehityksen ja edistyksen välttämättömyydestä

– Myytti siitä, että tiede voi ratkaista kaikki ihmisen ongelmat

– Onnellisuuden myytti: ihminen tulee onnelliseksi, kun hän saa tehdä mitä haluaa.

 

On syytä paljastaa etteivät myytit pidä paikkaansa.

 

Kuulin äskettäin kollegalta, että Santa Claran kirkossa Tukholmassa oli ollut erilainen uskontunnustus. Carl-Erik Sahlberg, joka tunnetaan Suomessakin, halusi herättää ihmisiä paljastamaan aikamme valheet ja muistamaan ja taistelemaan uskon puolesta. Hän on huomannut, että myös uskovat ihmiset ovat ruvenneet uskomaan ajan väittämiin.

 

Sen takia hän laati eräänlaisen tunnustuksen, (joka ei voi korvata apostolista uskontunnustusta), joka oli vuoropuhelua papin ja seurakunnan välillä:

 

Pappi sanoi: Ei ole totta, että kaunis maailmamme on saanut alkunsa sattumalta.

Seurakunta: On totta, että alussa Jumala loi taivaan ja maan.

 

Pappi: Ei ole totta, että Jeesus oli profeetta profeettojen joukossa!

Srk: On totta, että niin on Jumala maailmaa rakastanut, että hän lähetti ainokaisen Poikansa, ettei yksikään joka häneen uskoo, hukkuisi, vaan hänellä on oleva iankaikkinen elämä.

 

Pappi: Ei ole totta, että kuoleman jälkeen ei ole mitään.

Srk: On totta, että Jeesus on ylösnousemus ja elämä…

 

Pappi: Ei ole totta, ettei ole väliä, miten elämme.

Srk: On totta, että Raamattu sanoo: eläkää valon lapsina.

 

Pappi: Ei ole totta, että Pyhä Henki on persoonaton (maailmassa vaikuttava) voima

Srk: On totta, että Pyhä Henki on persoona, joka osoitaa Jeesukseen, jakaa armolahjoja ja on lähetystyön ja evankelioimisen takana oleva voima

 

Pappi: Ei ole totta, että kirkon tulee vain rukoilla.

Srk: On totta, että kirkon tulee rukoilla ja palvella, olla Jeesuksen käsinä ja jalkoina maailmassa.

 

Pappi: Ei ole totta, että Kristuksen kirkolla ei ole tulevaisuutta.

Srk: On totta, että Hän, joka on teissä, on suurempi kuin se, joka on maailmassa.

 

 

Pietarin omasta elämästä ja historiasta tiedämme, että uskon puolesta taisteleminen tarkoittaa uskossa taistelemista.

 

Pietari ei pystynyt taistelemaan oman uskonsa puolesta, eikä muidenkaan puolesta.

 

”Simon, Simon! Saatana on saanut luvan seuloa teitä niin kuin viljaa. Mutta minä olen rukoillut puolestasi, ettei uskosi sammuisi. Ja kun olet palannut takaisin, vahvista veljiäsi.”

 

Siinä on sekä fides qua että fides quae, niin kuin sanomme. Sekä usko, jolla uskomme, henkilökohtainen usko, minä uskon, että uskon sisältö, mihin uskomme.

 

Uskon salaisuus on Herra itse. Minä olen rukoillut puolestasi, ettei uskosi sammuisi.Siinä toivomme ja tulevaisuutemme.

Ja kun olet palannut takaisin, vahvista veljiäsi. Uskon että sanojen ”kun olet palannut takaisin” taustalla on ”shuv”, jolla tarkoitetaan kääntymykstä, kotiinpaluuta. Sen jälkeen: vahvista veljiäsi.

 

Vahvista velijiäsi! Tällä tarkoitetaan veljiä ja sisaria, Jumalan kansaa, seurakuntaa. Pietari kohtasi todellisuuden: Saatana on saanut luvan, tai toisin sanoin: Saatana on etsinyt sinua. Hän vaatii sinua itselleen, mutta minä olen rukoillut puolestasi, ettei uskosi sammuisi.

 

– Sinä olet Messias, elävän Jumalan Poika.

– Sinulla on ikuisen elämän sanat. Me uskomme ja tiedämme, että sinä olet Jumalan Pyhä.

– Minä olen rukoillut puolestasi, ettei uskosi sammuisi. Ja kun olet palannut takaisin, vahvista veljiäsi.

 

Juudas tervehtii meitä kirjeensä loppusanoilla:

 

Rakkaat ystävät, rakentakaa te edelleen elämäänne pyhimmän uskonne perustalle, Pyhässä Hengessä rukoillen. Pysykää Jumalan rakkaudessa ja odottakaa, että Herramme Jeesus Kristus armossaan johtaa meidät iankaikkiseen elämään. Armahtakaa niitä, jotka epäilevät. Pelastakaa ne, jotka voitte, temmatkaa heidät tulesta! Toisia taas säälikää kavahtaen heitä, inhotkaa jopa heidän ruumiinsa tahraamaa vaatetta.

Hänen, jolla on voima varjella teidät lankeamasta ja riemun vallitessa asettaa teidät tahrattomina kirkkautensa eteen, ainoan Jumalan, hänen, joka on pelastanut meidät Jeesuksen Kristuksen, meidän Herramme kautta, hänen on kirkkaus, korkeus, voima ja valta, ennen aikojen alkua, nyt ja ikuisesti. Aamen.

 

Kansoista kooten yhteen

Hän uhriverellään

Sen yhteen uskoon liittää

ja yhteen elämään.